Suomen bioenergiasta, metsien kestävästä käytöstä ja hiilitaseesta käydään tiivistä keskustelua. Sampo Soimakallio avaa blogikirjoituksessaan SYKEn sivuilla asiaa paremmin ymmärrettäväksi.

Keskustelussa vilisee erilaisia käsitteitä kuten hiilivarastot, hiilen sidonta, hiilinielut ja substituutiot. Käsitteitä on välillä käytetty harkitsemattomasti ja epäjohdonmukaisesti. Tämä on hämärtänyt ymmärrystä metsien käytön ilmastovaikutuksista.

Kun keskustellaan päätöksistä ja niiden seurauksista on tärkeää, että tiedetään mistä puhutaan ja mistä päätetään. Myös EU-päätöksentekijät ovat nähneet tarpeen selkeyttää käsitteitä. Minut on kutsuttu puhumaan aiheesta EU-parlamenttiin 8.3. Muutaman avainkäsitteen avulla pystyy hahmottamaan sen mistä metsien käytön hiilitaseissa on kyse.

Metsät ovat suuri hiilivarasto. Puut sitovat kasvaessaan hiiltä, josta osa päätyy maaperään, osa vapautuu ilmakehään puun lahotessa ja osa korjataan hakkuissa pois metsästä. Pieni osa metsästä korjatusta hiilestä säilyy puutuotteissa pitkään.

Puuston kasvaessa tapahtuu hiildensidontaa. Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin hiilinielu. Vasta kun metsien hiilivarasto kasvaa, metsät toimivat hiilinieluna. Tämä edellyttää, että puuston kasvu sitoo enemmän hiiltä kuin mitä hakkuut ja lahoaminen vapauttavat. Jos nämä tekijät ovat tasapainossa, metsien hiilivarasto pysyy vakiona ja nielu on nolla. Hyvässä kasvuiässä olevissa metsissä hiilinielu on usein suurempi kuin vanhoissa metsissä, joissa kuitenkin hiilivarasto voi olla moninkertainen nuoriin metsiin verrattuna.

Jossain vaiheessa metsien hiilinielu väistämättä hiipuu joko metsien ikääntyessä tai puuston kasvun ja hakkuissa poistetun puuston määrän lähestyessä toisiaan. Hiilinielujen ylläpidolla voi kuitenkin olla erityistä merkitystä ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehittymiseen lähivuosikymmenten aikana. Globaalisti nämä vuosikymmenet ovat ratkaisevia Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Jos metsät toimivat hiilinieluna ja tuottavat samalla yhteiskunnan eri tarpeisiin puuta, jota voidaan käyttää korvaamaan fossiilisia polttoaineita, niin eikö metsien käyttö silloin hillitse ilmastonmuutosta? Ei välttämättä.

Hiilinieluna toimiva metsä kyllä hillitsee ilmastonmuutosta poistaessaan ilmakehästä hiiltä. Sen sijaan puunpoltto ei koskaan poista hiiltä ilmakehästä, vaan puuhun sitoutunut hiili vapautuu ilmakehään puun palaessa. Siksi puunpolton mahdollinen ilmastohyöty täytyy syntyä niin sanotun substituution ansiosta.

Puun käytössä substituutiolla tarkoitetaan sitä, että puulla korvataan muita materiaaleja tai energialähteitä. Jos esimerkiksi puun polton oletetaan korvaavan fossiilisia polttoaineita, vältetään tästä muuten syntyvät päästöt. Nämä päästöt olisivat syntyneet, jos puuta ei olisi poltettu ja puun tilalla olisi käytetty fossiilisia polttoaineita.

Substituutio tapahtuu siten aina suhteessa vertailutilanteeseen. Tässä vertailutilanteessa puun kohtalo olisi ollut toinen. Jos puu olisi jäänyt metsään kasvamaan tai lahoamaan, olisi metsien hiilivarasto ollut suurempi. Toisaalta puu olisi saatettu käyttää johonkin toiseen käyttötarkoitukseen, vaikkapa pakkausmateriaalien tuotantoon. Tällöin olisi voitu välttää vaihtoehtoisen pakkausmateriaalin tuotannossa syntyviä päästöjä.

Jotta voisimme ymmärtää, miten metsiä tulisi parhaiten käyttää ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi, on verrattava erilaisia vaihtoehtoja. Tällaisessa vertailussa puunkäytön ilmastovaikutukset riippuvat voimakkaasti siitä, miten puun korjuu muuttaa metsien hiilivarastoa ja siten hiilinielua, mitä puusta tehdään ja minkä verran puun käytöllä voidaan välttää fossiilisia päästöjä.

Koska puunkorjuun vaikutus metsien hiilivarastoihin muuttuu ajassa, ilmastovaikutukset ovat voimakkaasti riippuvaisia tarkasteluun valitusta aikajänteestä. Tarkoituksenmukainen aikajänne taas riippuu viime kädessä siitä, miten ilmastonmuutoksen hillintää halutaan priorisoida. Jos tavoitteeksi asetetaan ilmastonmuutoksen hillintä lähivuosikymmenten aikana, metsien käytön rajoittaminen hiilinielun kasvattamiseksi näyttää usein paremmalta vaihtoehdolta kuin metsien käytön lisääminen fossiilisten polttoaineiden korvaamiseksi. Tätä pidemmän aikavälin tarkasteluissa johtopäätös voi olla päinvastainen.

Kirjoittaja on erikoistutkija Sampo Soimakallio, joka pyrkii auttamaan päätöksentekijöitä löytämään tehokkaita ratkaisuja ilmastonmuutoksen hillintään. Hän on ympäristötieteiden dosentti ja tekniikan tohtori energiatekniikan alalla. Erityinen kiinnostuksen kohde hänellä on metsät ja metsien käyttö sekä erilaiset ympäristöväittämät.