68 tutkijaa julkisti perjantaina kannanoton, jossa varoitetaan bioenergian käyttöön voimakkaasti nojaavasta ilmastopolitiikasta.
Julkinen kirje 24.3.2017
Tämän julkilausuman allekirjoittajat haluavat ilmaista huolensa Suomen metsänkäyttösuunnitelmien ilmasto- ja monimuotoisuusvaikutuksista. Toteutuessaan hakkuiden ja puunkäytön lisääminen heikentää luonnon monimuotoisuutta ja kiihdyttää ilmastonmuutosta. Allekirjoittajat ovat huolissaan siitä, ettei näihin vaikutuksiin liittyvä tutkimustieto ole välittynyt päätöksentekijöille ja suurelle yleisölle oikein.
Jotta maapallon keskilämpötilan nousu saataisiin vakautettua Pariisin ilmastosopimuksessa tavoiteltuun alle kahteen asteeseen, on fossiilisten polttoaineiden käytöstä syntyviä päästöjä vähennettävä merkittävästi ja hiilidioksidia ilmakehästä poistavia hiilinieluja voimistettava. Jotta biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen päätavoite monimuotoisuuden häviämisen pysäyttämisestä voitaisiin saavuttaa, on uhanalaisten metsälajien elinolosuhteita parannettava. Suomessa puunkäytölle on asetettu voimakkaita lisäystavoitteita, joita perustellaan erityisesti pyrkimyksellä hillitä ilmastonmuutosta kestävällä tavalla. Kuitenkin:
1) Suomen suunnittelema puunkäytön lisääminen ei hillitse ilmastonmuutosta vuosikymmeniin
Julkisuudessa esiintyvä käsitys puupolttoaineiden ja puuperäisten tuotteiden ilmastomyönteisyydestä perustuu ajatukseen, jonka mukaan puun poltto olisi hiilineutraalia eikä puun korjuun aiheuttamia muutoksia metsien hiilivarastoissa tarvitsisi huomioida. Puunkorjuun lisääminen kuitenkin pienentää metsien hiilivarastoa verrattuna tilanteeseen, jossa puuta korjataan vähemmän. Tulevina vuosikymmeninä Suomen metsien hiilivaraston kasvu (nettohiilinielu) onkin sitä pienempi mitä enemmän metsiä hakataan. Ilmakehän kannalta puunkorjuun nielua pienentävä vaikutus rinnastuu päästöihin.
Hallituksen tavoitteiden ja ilmasto- ja energiastrategian linjausten mukaisesti kotimaisen runkopuun vuosittaiset hakkuut nousisivat nykyisestä (2013-2015) noin 66 miljoonasta kuutiometristä (Mm3) noin 80 Mm3:iin ja metsähakkeen käyttö noin 8 Mm3:stä 14-18 Mm3:iin vuoteen 2030 mennessä. Valtaosa nykyisestä ja suunnitellusta puun käytöstä suuntautuu lyhytkestoisiin tuotteisiin, kuten sellu- ja paperiteollisuuden tuotteiksi sekä bioenergiaksi. Pitkäikäisiin puutuotteisiin siirtyvä hiili muodostaa vain pienen osan metsästä kokonaisuudessaan korjatusta hiilestä. Tutkimusten mukaan tavoiteltu puun käytön lisääminen ei auta vähentämään hiilidioksidipitoisuuden nousua ilmakehässä useisiin vuosikymmeniin tai edes tämän vuosisadan aikana. Tämä johtuu siitä, että puunkorjuun lisääminen pienentää metsien hiilinielua, suurin osa metsästä korjatusta hiilestä vapautuu muutaman vuoden kuluessa ilmakehään, eivätkä uusiutumattomien materiaalien ja energian käytön korvaamisesta saatavat päästövähennykset ole nykytiedon valossa riittävän suuria.
Metsiä voitaisiin käyttää vähintään lähivuosikymmeninä tehokkaimmin ilmastonmuutoksen hillinnässä kasvattamalla metsien hiilivarastoa ja lisäämällä puunkäyttöä pitkäikäisiin puutuotteisiin, joissa hiili säilyisi mahdollisimman pitkään ja joiden avulla voitaisiin korvata päästöintensiivisiä uusiutumattomia materiaaleja. Tämä edellyttäisi merkittäviä muutoksia koko metsätaloudessa ja puunkäyttömäärissä ja -tavoissa. Metsien biomassamäärän lisääminen ja puiden korjaaminen suurempina kasvattaisi metsien hiilinielua, hiilivarastoa ja hakkuukertymässä saatavan tukkipuun suhteellista osuutta. Tällöin suurempi osuus metsästä korjatusta puusta olisi mahdollista käyttää pitkäikäisiksi puutuotteiksi. Panostamalla materiaalitekniikkaan ja puurakentamiseen on mahdollista varastoida nykyistä selvästi suurempi osa metsästä korjatusta hiilestä pitkäikäisiin puutuotteisiin.
2) Metsien nykyinen käyttö ja käytön lisääminen vaarantavat luonnon monimuotoisuuden
Metsien monimuotoisuus on turvattava yhteiskunnalle välttämättömien ekosysteemipalveluiden säilyttämiseksi. Lisäksi metsien kyky sopeutua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin riippuu oleellisesti niiden monimuotoisuudesta. Suomi on sitoutunut pysäyttämään monimuotoisuuden kapenemisen vuoteen 2020 mennessä.
Suomen metsälajien uhanalaisuus ei ole lisääntynyt kahden viimeksi tehdyn uhanalaisarvioinnin aikana. Todettu 814 metsälajin uhanalaisuus kuitenkin tarkoittaa, että ilman lisätoimia näiden lajien elinolojen parantamiseksi lajien todennäköisyys kuolla sukupuuttoon on korkea. Kansainvälisten uhanalaisuuskriteerien mukaan voimme arvioida, että seuraavan 50 vuoden aikana Suomen metsäluonnon monimuotoisuus kaventuu, koska uhanalaisista lajeista vähintään 74 mutta jopa 243 tulee kuolemaan sukupuuttoon. Tämän vuoksi edes nykyinen metsätalous ei ole kestävää, ja on todennäköistä, että suunnitellut hakkuumäärien lisäykset uudelleen käynnistävät metsälajien uhanalaisuuden lisääntymisen.
Lahopuun ja vanhojen metsien väheneminen ovat tärkeimmät syyt niin metsälajien uhanalaisuudelle kuin lajien sukupuuttoon kuolemiselle.
Lahopuun väheneminen johtuu metsätaloudesta. Luontaisissa suomalaisissa metsissä lahopuun määrä vaihtelee alle 60:stä yli 120:een kuutiometriin hehtaarilla. Nykyinen lahopuun määrä on Suomessa keskimäärin noin viisi kuutiometriä hehtaarilla. Yleisestä uskomuksesta poiketen lahopuun määrä on Suomen metsien inventointimittausten mukaan valtakunnallisesti edelleen hieman laskenut viimeisen reilun vuosikymmenen aikana, ja on alle kymmenesosa luontaisesta määrästä. Metsälajien uhanalaisuus ja monimuotoisuuden lasku suomalaisessa metsässä johtuvat siitä, että metsätalous leikkaa huomattavasti lahopuusta riippuvaisten lajien elämän resursseja.
Myös vanhojen metsien väheneminen on seurausta metsätaloudesta. Vanhojen metsien määrä on vähentynyt erittäin nopeasti. Viimeisten 15 vuoden aikana metsätalouden käytössä olevalla pinta-alalla yli 160-vuotiaiden metsien pinta-ala on hakkuiden seurauksena vähentynyt peräti 42 % ja 100-160-vuotiaiden metsien pinta-ala on vähentynyt 15 %. Koska Suomessa puuntuotannon pinta-ala on vähentynyt vain 2-3 %, Suomen metsät ovat hakkuiden seurauksena nuorentuneet voimakkaasti. Näiden lukujen valossa on ilmeistä, että kymmeniä tai mahdollisesti satoja vanhoista metsistä riippuvaisia lajeja häviää lähivuosikymmeninä jo siinäkin tapauksessa, että metsien hakkuita ei lisätä nykyisestä.
Yhteenveto
Tutkimustulokset metsien käytön vaikutuksista ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen tulee huomioida metsien käyttöä koskevassa strategisessa päätöksenteossa ja ohjauskeinojen laadinnassa. Muussa tapauksessa vaarana on, että ilmastonmuutos kiihtyy ja metsäluonto köyhtyy entisestään. Erityisen tärkeää on löytää ratkaisuja, jotka sekä hillitsevät ilmastonmuutosta että turvaavat luonnon monimuotoisuutta. Näissä ratkaisuissa kasvatetaan metsien hiilinielua ja hiilivarastoa lisäämällä metsiin ja puutuotteisiin sitoutuneen hiilen määrää. Toivomme, että tämä julkilausuma herättää kansallista ja kansainvälistä keskustelua siitä, miten puunkäyttö voidaan asemoida ilmastovelvoitteiden täyttämisessä siten, että se palvelee globaalien ilmastotavoitteiden saavuttamista vaarantamatta luonnon monimuotoisuutta.
Allekirjoittajat (aakkosjärjestyksessä, 68 kpl)
Eeva Berglund, Ympäristöpolitiikan ja kaupunkitutkimuksen dosentti
Frank Berninger, Associate Professor Applied Forest Ecology, PhD
Heidi Björklund, FT
Patrik Byholm, Ekologian ja evoluutiobiologian dosentti
Jaana Bäck, Professori
Yrjö Haila, Ympäristöpolitiikan professori (emeritus)
Jari Haimi, Dosentti
Panu Halme, Luonnonsuojelubiologian dosentti
Jussi Heinonsalo, Akatemiatutkija, mikrobiologian dosentti
Toini Holopainen, Ekologisen ympäristötieteen professori
Janne I. Hukkinen, Ympäristöpolitiikan professori
Nina Janasik-Honkela, Tutkijatohtori, FT
Pekka Jokinen, Professori
Veijo Jormalainen, Professori
Tuomo Kalliokoski, Tutkijatohtori, MMT
Patrik Karell, Biotalouden erikoistutkija, ekologian ja evoluutiobiologian dosentti
Anne Kasurinen, Akatemiatutkija
Saana Kataja-Aho, FT
Minna Kivimäenpää, Ympäristöekologian dosentti
Matti J. Koivula, Yliopistotutkija, ekologian ja luonnonsuojelubiologian dosentti
Atte Komonen, Maa- ja metsätaloustieteen tohtori
Kaisa Korhonen-Kurki, Ympäristöpolitiikan dosentti, VTT
Erkki Korpimäki, Professori
Raine Kortet, Professori
Janne Kotiaho, Ekologian professori
Jari Kouki, Professori
Markus Kröger, Yliopistonlehtori, dosentti
Markku Kuitunen, Ympäristötieteen professori (emeritus)
Liisa Kulmala, MMT
Jan Kunnas, Ympäristöhistorian tohtori
Timo Kuuluvainen, Yliopistonlehtori, MMT, metsäekologian dosentti
Anssi Lensu, Ympäristötieteen yliopistonlehtori, FT
Matti Leppäranta, Professori
Andreas Lindén, Erikoistutkija, ekologian ja evoluutiobiologian dosentti
Tapio Linkosalo, MMT
Anna Lintunen, MMT
Sirkku Manninen, Ympäristöekologian dosentti
Annamari Markkola, Kasvi- ja maaperäekologian dosentti
Tuomas J. Mattila, Erikoistutkija, tekniikan tohtori
Lauri Mehtätalo, Apulaisprofessori, metsäbiometrian dosentti
Juha Mikola, Yliopistonlehtori
Annikki Mäkelä, Professori
Sanna Mäkeläinen, FT
Mikko Mönkkönen, Professori
Pekka Niemelä, Professori (emeritus)
Eero Nikinmaa, Professori (emeritus)
Jenni Nordén, FT
Kai Norrdahl, Professori
Nina Nygren, Ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori, HT
Ossi I. Ollinaho, Ympäristösosiologi, tekniikan tohtori
Otso Ovaskainen, Professori
Pauli Paasonen, Yliopistotutkija, fysiikan dosentti
Markus Piha, FT
Mari Pihlatie, Akatemiatutkija
Anna Maria Pirttilä, Yliopistotutkija, dosentti, FT
Timo Pukkala, Professori, MMT
Kaisa Raitio, Ympäristökommunikaation dosentti, YTT
Taina Ruuskanen, Ilmakehätieteen yliopistonlehtori, FT
Aleksi Räsänen, Tutkijatohtori, FT
Laura Saikku, Ympäristötieteen dosentti, FT
Ilkka Savolainen, Tutkimusprofessori (emeritus)
Sampo Soimakallio, Erikoistutkija, ympäristötieteen dosentti, TkT
Teemu Tahvanainen, Yliopistonlehtori, dosentti
Olli Tahvonen, Professori
Päivi Tiiva, FT
Timo Vesala, Meteorologian akatemiaprofessori, FT
Tarmo Virtanen, Yliopistonlehtori, ympäristötieteen dosentti
Anna-Liisa Ylisirniö, Erikoistutkija, ympäristötieteen dosentti, FT
Jouko Lampila | Lähde: Bios.fi
