Vain murto-osa kaikesta Suomen kotieläinten lannasta päätyy biokaasulaitoksiin.

Kotieläinten lanta on oikeassa muodossa ja oikeaan paikkaan päätyessään arvokas ravinnevaranto. Monille lanta on kuitenkin nykyisellään rasite. Lannan tehokkaampi käsittely ja hyötykäyttö auttaisivat tekemään siitä tulonlähteen ja sitomaan ravinteet ympäristön sijaan satoon. Miksi lanta ei siis kierrä?, kysyy Luken Anna Toppari Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa

– Suomessa kotieläin- ja kasvinviljelytilat ovat keskittyneet omille alueilleen. Osaan maata ravinteita kertyy liikaa ja toisaalla ravinnetarvetta tilkitään ostolannoitteilla. Lanta pitäisi saada levitettyä laajemmalle, mutta lannan kuljettaminen sellaisenaan ei ole järkevää, kertoo Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) erikoistutkija Juha Grönroos.

Valtaosa lannasta päätyy sinne, minne se periaatteessa kuuluukin, eli sellaisenaan pelloille.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) erikoistutkija Sari Luostarinen kertoo, että tuottajat joutuvat kuitenkin rajoittamaan lannan käyttöä ja lisäämään levitysalaa tiukentuvien säädösten ja menneiden vuosien runsaan lannoitekäytön nostamien maan fosforilukujen vuoksi

– Prosessoinnille on tarvetta, sillä lannan sisältämät ravinteet eivät ole suoraan kasvin kannalta oikeassa suhteessa. Haastetta lisää se, että lannan typpi haihtuu herkästi ammoniakkina ilmaan, Grönroos toteaa.

– Vaikka esimerkiksi biokaasusta puhutaan paljon, vain murto-osa kaikesta Suomen kotieläinten lannasta päätyy laitoksiin, sanoo Luostarinen.

Tuottajien kannalta aihe on tärkeä, ja heille sopisi paremmin kuin hyvin, että lannasta voisi prosessoimalla saada uuden tulonlähteen. Tarvittavien investointien suuruus ja epävarmuus omalle tilalle sopivista keinoista on kuitenkin Luostarisen mukaan ongelma.

Yksittäisen tuottajan ei tutkijoiden mukaan välttämättä kannata investoida lannan prosessointiin. Yhteistyö muiden lähialueiden tuottajien kanssa muuttaa tilanteen.

– Käsittelyn kannattavuus riippuu suuresti lannan ominaisuuksista. Esimerkiksi sian lietteen linkousta testatessamme huomasimme, että se toimi kustannustehokkaasti vain väkevälle lannalle, sanoo Luostarinen.

Hänen mielestään prosessointi ei automaattisesti ole paras ratkaisu. Esimerkiksi biokaasulaitosta suunniteltaessa on ratkaistava myös, miten ja missä ravinteet tehokkaimmin käytetään.

Peltolevitystäkin voi Grönrosin mukaan tehostaa, jos eläin- ja kasvinviljelytilat pystyvät työskentelemään tiiviissä yhteistyössä ja lannan järkevään kuljetukseen löydetään ratkaisuja.

Jokainen askel lannankäsittelyketjussa – prosessoinnilla tai ilman – on mietittävä huolella. Palasten täytyy tukea toisiaan, jotta kokonaisuus on mahdollisimman toimiva ja kestävä ympäristön ja talouden kannalta.

– Tuottaja ei saa jäädä näiden kysymysten kanssa yksin. Siksi esimerkiksi Teholanta-hankkeessa olemme luomassa siipikarjantuottajille yhtenäistä ohjeistusta lannan hyödyntämiseen, Luostarinen kertoo.

Jouko Lampila | Lähde: Maaseudun Tulevaisuus ja Luke